keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Alkuviikon treenit ja hieronta

Maanantaina reenailtiin tokoa osittain räntäsateessa Niinan kanssa. Chila oli tosi mahtavalla asenteella.
Nouto: Heitin kapulan, Niina heitti sen vielä pitemmälle ja Chila haki. Meni tosi hienosti ja innolla, tiputtaa vasta kohdallani kapulan, vaikka annan vapautussanan jo aiemmin. Viimeistään lelun vinkauksesta kuitenkin tiputtaa ja repii innokkaasti lelua.
Seuruu: Lyhyitä pätkiä, teemana saada oikealle käännökset tiiviimmiksi. Parani koko ajan ja oli tosi innokas ja hyvässä vireessä. Perusasennot erinomaisia. Hitaassa käynnissä hieman seilasi, kun oli niin viritettynä käännöksiä varten, mutta pieni käsiapu korjasi tilanteen.
Ruutu: Todella hienosti löysi ruudun eri puolilta. Käytössä keltaiset nauhat ja oranssit tötsät, eli helppo nähdä. Ei yhtään mennyt epävarmaksi puolenvaihdosta ja tarjosi hienosti eri kohtaa jos ensin meni "vanhaan" kohtaan.
Luoksetulon stopit:  Kassin kierrosta muutama kerta läpijuoksua, sitten stoppeja. Hieman hitaasti laukkasi kassia ympäri, mutta stopit hyviä ja palkaksi Niina heitti pallon Chilan taakse. Sitten seisomisesta luoksetuloa, oli tosi epävarma, lähti yleensä ravilla liikkeelle. Kiihdytti vasta kun pallo lensi taakseni. Sama, kun kokeilin lyhyellä matkalla maasta luoksetuloa. Tämä nyt päiväksi hautumaan, että saa miettiä asiaa.


Vakkariaksassa tiistaina olikin melkoisen pitkä ja kimurantti rata. Lopulta kuitenkin pätkissä tehden homma alkoi toimia. Chila oli superhyvä ja innoissaan ja omakin ohjaus toimi kohtuullisesti. Putkikulmien kanssa ei ollut ongelmaa, se myös meni hienosti siihen putkeen mihin pitikin, vaikka tarjolla oli niitä enemmänkin vieri vieressä. Keinu siellä seassa meni hyvin ja kontaktikin löytyi, vaikka ensin jäi liian ylös. Osasin virittää koiran sopivasti aina välitaukojen jälkeen ja kepitkin Chila meni matalana ja lujaa. Hieno fiilis! Lopuksi tietysti heitin pallon maneesin reunan taakse (mun kuuluisa heittokäsi), joten loppujumppana sain kiipeillä korkean ja erittäin pölyisen reunan ja kuplahallin katon väliseen kapeaan tilaan. Pääsin sentään poiskin.


Keskiviikkona tehtiin aamutokoilut Tiinan kanssa Löytyllä.
Ruutu: Käytössä valkoiset nauhat ja siniset tötsät lumella. Todella hyvin löytyi paikka, vaikka puoltakin vaihdeltiin. Myös matkaa voi jo lisätä aika kivasti. Pari kertaa piti pöhistä parkkipaikalle päin pallo suussa, mutta teki silti hyvin hommia.
Nouto: Chila haki omasta heitostani sekä puuta että metallia tosi iloisesti ja lujaa. Otin pari kertaa luovutusasentoon, mutta en ottanut kapulaa käteen ja vapautin siitä lelulle. Tulee viimeisen metrin hieman varovasti, muuten tosi hyvä.
Luoksetulon stopit: Kierrätystä kassin ympäri, tuli jo paljon paremmalla vauhdilla kuin viimeksi. Pari läpijuoksua, sitten stoppailua niin, että Tiina heitti pallon Chilan taakse palkaksi. Tosi hyviä ja teräviä stoppeja, sitten taas väliin läpijuoksu (pitää olla aika nopea heittämään pallo taakse kun koira tulee pari laukka askelta kohti, ennakoi muuten). Sitten jätin Chilan seisomaan ja kutsuin siitä luokse. Tuli hitaasti, mutta lähti kuitenkin laukalla liikkeelle. Tässä todettiin toimivan, että heitän pallon miltei heti tänne-käskyn jälkeen, jotta oppii napakan liikkeelle lähdön. Viimeiseksi läheltä maasta luoksetuloa. Sama homma, eli heitän pallon miltei heti, jotta lähtee lujaa.

Iltapäivällä Chila pääsi Katrin hierottavaksi. Se on viimeksi käynyt puoli vuotta sitten, eikä silloin ollut muuta sanottavaa kuin hiven kireyttä etuosassa. Nyt ei ollut sitäkään, lihakset kuulemma lämpenevät ja reagoivat poikkeuksellisen hyvin. Chila olisi välillä halunnut leikkiä Katrin kanssa ja välillä yritti pussailla, mutta lopulta alkoi nuokkua ja hoidon loputtua oli melko unelias, eikä edes viitsinyt mörköillä oudoille tyypeille kaupassa. (Hieronnat tehdään Maikin lemmikkikellarin takatilassa.) Kotona vedettiin ensin rallit Inksu-kissan kanssa ja sitten hauveli sammui kuin saunalyhty.

Postauksen kuvituksena Hansun otoksia viime juhannukselta.

Tämä ilme tarkoittaa, että Chila tietää saavansa namin tai lelun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti