sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Agiliitämässä Valkealassa

Aurinkoisessa säässä porhalsimme Heidin ja kahden aussien kera Valkealaan agility-kisoihin. Olin päättänyt hoidattaa kisapaniikkiani lähtemällä vieraaseen paikkaan kisaamaan ja sain onneksi houkuteltua Heidin seuraksi, olipahan sitten toverijännittäjä. Olin kyllä vatsa solmussa ennen rataa, mutta kykenin kuitenkin puolittain järkevään toimintaan. Maksien hyppäri oli ensin ja unohdin radan vain kerran... Onneksi Chila oli hidas johtuen oudosta pohjasta ja sähläävästä ohjaajasta ja jäi odottelemaan, että minne tässä nyt oikeastaan piti mennä. Tuomarikin oli aika kiltillä päällä ja saimme kuin saimmekin nollan. Niitä ei kaikkiaan tullut kuin kolme, joten siitä tuli myös LUVA.


Agility-radalla olin paljon rauhallisempi itse ja kykenin jopa ohjaamaan. Sanoin juuri ennen rataa, että Chila ei harrasta ollenkaan lentokeinuja, niin sellaisenhan se päsäytti. Se oli kuitenkin niin hilkulla, että virhettä ei tullut. Chila itse vähän säikähti pamautustaan ja kepeillä sitten en osannut vahvistaa tarpeeksi ja se tuli väärästä välistä pois. Enkä taaskaan tajunnut käyttää sitä uudestaan keppivälissä, koska luulin keinulta tulleen hylyn. (Nollia ei tullut kuin yksi, joten vitosella olisi saattanut päästä palkinnoille.) Noh, rata meni hyvin loppuun ja olin siihen tosi tyytyväinen.


Lopuksi Chila ja Särmä (Capricole Milkshake) pääsivät leikkimään. Viime tapaamisella Chila vain irvisteli Särmälle, mutta nyt se olikin jo tutumpi ja Särmän ihmetellessä narttujen aivoituksia Chila haastoi sitä raivokkaasti leikkimään. Sitten juostiin hiekkamontturallia onnellisena, kyllä oli hyvä päivä.

Zippiäinen ja palkinnot, sij. 3.
Ihana monttu!
Särmästä tuli oiva purulelu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti