Chila on noutanut joko sisällä kaikenlaisia esineitä (taskulamppuja yms.) tai ulkona kapuloita joka päivä. Se saattaa harkita esineeseen tarttumista, mutta tuo hyvällä mielellä. Usein tuo ravilla, välillä myös laukalla. Luovutus on hyvä. Eli nyt kun vain saisi sen tarttumaan aina kerralla kiinni, ilman tassuilla tökkimistä tai kapulan kiertämistä pariin kertaan ympäri. Maanantaina nouti hienosti pimeällä kentällä auton valojen loisteessa. Loppuun pari vauhtinoutoa, jotka olivat tosi hyviä ja iloisia.
Tiistaina Chila pääsi maastoon Väinön kera. Chila ei ole ikinä laukatessa mennyt Väinön edellä, koska Väinö on 180cm korkea puoliverinen, joka tömisee melko kovaa laukatessaan ja tietysti menee aika lujaa pitkillä koivillaan. Chila on tullut aina vierellä ja vauhdin kiihtyessä jättäytynyt taakse. Eilen se kuitenkin paineli edellä koko ajan. Kun Väinö laukkasi suoraa metsätietä kovaa, Chila tuli helpon näköisesti pään kohdalla vierellä ja tien päässä kääntäessäni Väinöä Chila veti hepulikierroksia hevosen ympäri ja toiseen suuntaan laukatessa se paineli taas edellä. Joku turbovaihde siitä löytyi.
Tallilta ajoimme suoraan agilityyn. Chila meni lujaa, repi lelua hurjana, totteli ohjausta ja oli ihan loistava. Se löysi itse kepit 90 asteen kulmasta putken jälkeen ja paineli ne matalana ja todella lujaa! Meinasin pyllähtää hämmästyksestä ja hyvä, että pysyin perässä, kun aussie sinkaisi kepeiltä pituuden yli A-esteelle ja pamautti sinne tämäkän kontaktin. Ninan kanssa hihkuimme vain riemusta. Kepit menivät kerta kerralta varmemmin, ihan super! Oma tärkein oivallukseni treeneissä koski ohjausliikettä nimeltä "vatsakramppi". Kysessä on keino saada pitkät huitovat käsivarteni kuriin. Kun siis pitää tehdä ennen estettä esim. vekki ja saada koira kääntymään tiiviisti, leikin saavani vatsakrampin, eli kyynärpää kylkeen kiinni ja semmoinen vähän käpertynyt asento. Tämä mielikuva toimi minulla harvinaisen hyvin.
Aksan jälkeen otimme vielä lyhyet tokotreenit. Ensin kaksi paikkamakuuta. Keskityin saamaan maahanmenon nätiksi, pistin uudestaan jos laskeutui hitaasti myttyyn. Toimi hyvin. Kehuin myös aina kävellessäni kohti, jotta ilme pysyisi iloisempana. Ekalla kerralla jäin näkyville, jotta Chila minusta tukea, kun viereistä koiraa käytiin torumassa sen pelleiltyä. Toisella kerralla kaikki pysyivät hyvin ja olin piilossa. Meni hienosti. Sitten tein noutoa maneesissa pehmeässä hiekassa muiden koirien tehdessä omia juttujaan. Häiriö oli kova Chilalle, se jäi seisomaan kapulan luo, eikä ottanut suuhun. Ilme oli kuitenkin iloinen ja sen näköinen, että otetaanko mamma tuijotuskisa, jos kuitenkin heittäisit vaan mulle pallon ilman että tarvitsee koskea kapulaan. Jos jouduin antamaan lisäkäskyjä, en palkannut, kehuin vain. Chila paransi koko ajan suoritusta ja lopulta teki samalla tavalla kuin aiemmin pienemmässä häiriössä. Nouti sekä ohjattua, että metallia. Hyvään paikkaan tuli tuo häiriötreeni. Loppuun pari luoksetuloa pitkältä matkalta. Turbovaihde oli vieläkin päällä.
 |
| Mun vaaralliset otukset. |
Tallilta ajoimme suoraan agilityyn. Chila meni lujaa, repi lelua hurjana, totteli ohjausta ja oli ihan loistava. Se löysi itse kepit 90 asteen kulmasta putken jälkeen ja paineli ne matalana ja todella lujaa! Meinasin pyllähtää hämmästyksestä ja hyvä, että pysyin perässä, kun aussie sinkaisi kepeiltä pituuden yli A-esteelle ja pamautti sinne tämäkän kontaktin. Ninan kanssa hihkuimme vain riemusta. Kepit menivät kerta kerralta varmemmin, ihan super! Oma tärkein oivallukseni treeneissä koski ohjausliikettä nimeltä "vatsakramppi". Kysessä on keino saada pitkät huitovat käsivarteni kuriin. Kun siis pitää tehdä ennen estettä esim. vekki ja saada koira kääntymään tiiviisti, leikin saavani vatsakrampin, eli kyynärpää kylkeen kiinni ja semmoinen vähän käpertynyt asento. Tämä mielikuva toimi minulla harvinaisen hyvin.
Aksan jälkeen otimme vielä lyhyet tokotreenit. Ensin kaksi paikkamakuuta. Keskityin saamaan maahanmenon nätiksi, pistin uudestaan jos laskeutui hitaasti myttyyn. Toimi hyvin. Kehuin myös aina kävellessäni kohti, jotta ilme pysyisi iloisempana. Ekalla kerralla jäin näkyville, jotta Chila minusta tukea, kun viereistä koiraa käytiin torumassa sen pelleiltyä. Toisella kerralla kaikki pysyivät hyvin ja olin piilossa. Meni hienosti. Sitten tein noutoa maneesissa pehmeässä hiekassa muiden koirien tehdessä omia juttujaan. Häiriö oli kova Chilalle, se jäi seisomaan kapulan luo, eikä ottanut suuhun. Ilme oli kuitenkin iloinen ja sen näköinen, että otetaanko mamma tuijotuskisa, jos kuitenkin heittäisit vaan mulle pallon ilman että tarvitsee koskea kapulaan. Jos jouduin antamaan lisäkäskyjä, en palkannut, kehuin vain. Chila paransi koko ajan suoritusta ja lopulta teki samalla tavalla kuin aiemmin pienemmässä häiriössä. Nouti sekä ohjattua, että metallia. Hyvään paikkaan tuli tuo häiriötreeni. Loppuun pari luoksetuloa pitkältä matkalta. Turbovaihde oli vieläkin päällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti