tiistai 15. toukokuuta 2012

HOTin kurssin loppu ja hakua

HOT:in kurssi on nyt loppu, mutta läksyjä jäi kyllä tehtäväksi. Tärkeimpänä poistaa ohjaajalta pakkoliikkeet, eli kaikenlaiset tahattomat käsiavut tms, mitä Chila ei enää oikeasti tarvitse. Eli nyt pitää panostaa treenikavereiden löytymiseen, eikä tehdä liikaa yksin.

5. kerta, keskiviikko, kouluttajina Kati ja Reija

Jokainen sai valita itse harjoiteltavat liikkeet tällä kertaa. Chilalta kun jäi nouto väliin paimennusväsymyksen takia, otimme sitä nyt. En meinaa uskaltaa treenata liikettä, kun pelkään pilaavani sen. Pitoharjoituksiahan teimme koko talven ja ne olivat kamalia, kunnes vihdoin Chila antoi periksi ja suostui pitkin hampain pitämään kapulaa. Vauhtinouto sillä on ok, jolloin saa tiputtaa kapulan heti lelun nähdessään. Luovutusta pitäisi siis harjoitella. Nyt otimme ensin hieman pitoa, sitten pyysin sitä tulemaan parin metrin päästä luokse kapulan kanssa. Se tiputti kapulan ja tuli. Muistutus, että kapulaa kuuluu pitää, lähdin kävelemään ja pyysin koiraa mukaan. Se tulikin, ja jopa kapula suussa! Vähän varovasti se käveli kapula reittäni hipoen ja itse yritin kävellä mahdollisimman rentona ja itsevarmana, Katin kertoessa pysyykö kapula. Chila ei edes pyöritellyt kapulaa, mutta tiputti aina jonkin aikaa kuljettuaan. Saimme kuitenkin hyviä pätkiä jopa käännöksineen, tätä täytyy vain tehdä lisää. Viimeisellä kerralla Chila jopa heilautti häntää. Kokeilimme myös kiertämistä kapula suussa. Tämä toimi kerran, sen jälkeen totesi kiertävänsä mielummin ilman kapulaa. Eli vielä oli liian aikaista tuolle. Pienin askelin, ensin tavoitteena opettaa myös vauhtinoutoon käsky, jolla saa päästää irti, ennen ei. Kotiin harjoituksena koira esim. makaamaan, kapula maahan sen eteen. Siitä se pitää antaa se käteeni 10 sentin korkeuteen, siitä pikkuhiljaa nosten. Herkun saa, kun laittaa kapulan käteeni.

Toisella kierroksella teimme häiriötreeniä. Ensin perusasennossa, sitten maassa, viimeiseksi istuen. Kati houkutteli nameilla, heitteli leluja, antoi käskyjä ja hyppelehti. Chila tiesi selvästi mistä on kyse ja vilkuilu väheni koko ajan. Se liikkui ainoastaan, kun istui ja Kati meni aivan sen viereen ja sanoi käsimerkin kera "maa!", mutta seuraavalla kerralla Chila jo osasi varautua siihenkin. Se piti tiukan ilmeen ja tapitti minua, superhieno tyttö!

Treenien loputtua otin itsekseni hyppyä Chilalle. Sainkin sen lopulta tajuamaan, että yli pitää mennä ilman käsimerkkiäkin ja sitten tekeminen olikin iloista. Se jää hienosti hypyn taakse seisomaan ja loppuun otin muutaman, jossa en enää kävellyt esteen yli vaan kiersin koiran viereen, no problem.
Chilan ykköslelu, solmin fleeceköyden Cuz-vinkupalloon.


6. kerta, sunnuntai, kokeenomainen

Tuomarina toimi Elina, liikkurina Kati ja kirjurina Aija, kaikilta sai myös kommentteja.
Otin Chilalle koko ALO-luokan, palkkasin vain liikkeiden väleissä. Sitäkään se ei selvästi enää välttämättä tarvitse, kesti tosi hyvin palkkaamattomuuden ja odottaa innolla seuraavaa tehtävää.

Kehääntulo ja luoksepäästävyys: 9 Väisti hieman ja luimi, ei olisi halunnut että kosketaan (juoksu juuri alkamassa)
Paikallamakuu: Nopeaa vilkuilua ja ilman haistelua, mutta pysyi täysin paikallaan. Käsiavuilla maahan ja ylös, ylös ei tosin tarvitsisi apua, maahan siksi että menee suoraan.
Seuruu kytkettynä: 10 Hyvä, itse pitää muistaa pitää pää ylhäällä! Käännöksissä Chila saattaa jäädä hieman ihmettelemään, etenkin ihan kentän laidalla.
Seuruu taluttimetta: 10 Ei eroa edelliseen, hyvä paikka ja nopeat perusasennot
Liikkeestä maahan: 8 Hyvä, voin alkaa pienentämään apua (tömäytän jalalla aika kovaa)
Luoksetulo: 10 Keskittyi täysin minuun, hieno. Pienellä käsiavulla sivulle (oma pakkoliike).
Liikkeestä seisominen: 8 Hyvä, mutta tarvitsee pienen käsiavun
Hyppy: 10 Hieno, vaikka teki toista kertaa kokonaisena liikkeenä
Yht.vaikutelma: 10

Loppuun vielä ylimääräinen paikkamakuu, Chila oli reunassa. Oli tosi keskittynyt, vähän vilkuili jos muita palkattiin/korjailtiin, muuten tuijotti vain minua. Olin molemmissa paikkamakuissa oikean etäisyyden päässä.

Maanantain pk-treenit

Maanantaina aloitettiin Löytyllä Tanjan, Aijan ja Päivin kera. Chilalle pätkä seuruuta niin, että n. 50 metrin päässä ammuttiin kaksi kertaa. Chila pysähtyi, ihmetteli ääntä pari sekuntia ja jatkoi sitten seuruuta. Toisella kerralla sama juttu. Nyt siis aloitetaan ampumistreenit, aiemminhan koira ei ole ragoinut mitenkään läheltäkään tuleviin ampumisiin. Se ei tosin ennen ole itse ollut suorittamassa samalla mitään.

Vierumäellä osa teki jälkiä, minä en ole niistä oikein innostunut. Talloimme 50x50m esineruudun tuulen pyöriessä suht kovaa ympäriinsä. Kolme esinettä takakulmiin ja keskelle taakse. Chila ei ole tätä tehnyt miltei vuoteen. Tanja piti koiraa, kun minä vein esineet ja heittelin niitä, kulmiin vieraat lelut ja keskelle oma. Chila lähti kuin ammus ja löysi oman lelun nopeasti, toi jopa minulle parin tiputtelun kera (olisi halunnut lähteä etsimään uusia heti tiputettuaan lelun puolimatkaan, käskin takaisin). Otti sen kuitenkin aina uudelleen ja toi. Sitten lähti etsimään uutta. Löysi oikean takakulman lelun, tökkäsi sitä ja jatkoi etsimistä. Jouduin menemän esineelle ja pyysin Chilaa antamaan sen minulle maasta, sitten vasta tajusi, että vieraankin saa ottaa. Oli siis viimeinen kerta, kun laitan yhtään omaa lelua ruutuun. Viimeistä esinettä etsi pitempään, menin avuksi. Kun löysi, otti heti suuhun ja toi minulle parin metrin päähän, tästä loistopalkka.

Haku: Yrityksenä oli tuulitreenit, mutta tuuli pyöri niin vinhasti ja kunnon piiloja oli niin huonosti, että kuoppasimme idean. Chilalle haamut etukulmiin, ensimmäinen oli kääriytynyt pressuun niin, että naama näkyi. Chila paineli epäröimättä sinne, ei pienintäkään irtoamisongelmaa, eikä välittänyt pressusta. Oli yli-innostunut, joten toisen haamun piti antaa äänimerkki, että Chila tajusi mitä ollaan tekemässä. Paineli sitten suoraan ja käytti lopussa hyvin nenää. Kolmas oli vähän lähempänä valmiina piilossa. Lähti hyvin ja käytti nenää, olen erityisen tyytyväinen että pistot olivat nyt todella suoria ja nenä oli joka kerta mukana hommissa.

Chilan kuvat: Aija Valli



Tämä söpöläinenkin oli reenaamassa, Valto löysi hienosti esineitä ja ihmisiä metsästä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti