perjantai 4. toukokuuta 2012

HOT-toko 4

Alkuun paikkamakuu. Pyynnöstäni Chilan hampaatkin katsottiin parin eri henkilön toimesta ja kiltisti näytti. Oli vähän vaikea mennä maahan ja keskittyminen harhaili alkuun hieman, mutta pysyi kyllä hyvin paikoillaan. Kävin palkkaamassa välillä. Otimme vielä uuden jätön. Maahanmeno ei ollut niin nopea kuin haluan, joten tein vielä Chilan kanssa muutaman harjoituksen ja seisoin melko lähellä sitä, jotta pääsin korjaamaan pään pyörimisestä. Kaveri heitti vierestä pallon ja Chila liikahti sivullepäin, mutta maha pysyi maassa ja palasi nolona asentoon kun totesin, että ei kyllä pitänyt reagoida. Sen jälkeen se olikin hyvässä työvireessä, vaikka hajut ovat nyt kamalan kiinnostavia ja hormonit aiheuttavat ylimääräistä vahtimista.
 
Teemana seuruu ja kaukot. Seuruussa Chila pitää hyvin paikan, saattaa olla epävarma jos itse hidastelen ja käännöksissä on välillä hieman epävarma. Täyskäännöstä en ole tehnyt yhtään, koska en ole oikein tiennyt miten. Nyt sain hyvät ohjeet, jotta homma onnistuu pk:ssa sekä tokossa. Koira ei kuulemma saa pompata, ja sitähän Chila kaikkein mieluiten tekee. Vasemmalle käännöksessä otan siis taka-askeleen ja pikkuhiljaa pienennän apua, niin että Chila oppii tekemään käännöksen nopeasti, mutta pomppaamatta. Tokossa voi kääntyä oikealle, kyllä se koira kuulemma molemmat oppii. Taidan jättää saksalaisen version pois laskuista.

Kaukot katsottiin läpi ja sain vielä Reijalta tarkennuksia. Voin alkaa luopua namikädestä, jos seison Chilan edessä ja ohjaan sen polvella, kun menee seisomasta maahan. Tekniikka on ok, nyt vain hinkataan niin kauan, että joskus voi alkaa ottaa etäisyyttä koiraan. Täytyy myös ottaa ohjelmaan treenit niin että takatassut ovat eri materiaalin päällä (matonreuna, lauta tms.)

Lopuksi leikkiä kentällä, tein Chilalle Cuz-vinkupalloon fleeceköyden ja sitä se repi aivan hurjana seisten minua vasten. Kotona tämä onnistuu myös possun ja köyden kanssa. Sen mielestä tuo on sen verran törkeää toimintaa, että tiputtaa heti suustan kaiken kun on liian lähellä minua (paitsi pallon tuo käteen). Tavoitteena on saada se lopulta uskaltautumaan lähelleni myös kapulan kanssa ilman kamalia yök-ilmeitä ja vääntelehtimistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti