sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Katariina Kainulaisen koulutuksessa

Tänään olimme VAU:n järkkäämässä Katan TOKO-koulutuksessa. Aikaa oli ruhtinaallisesti ja Chila sai neljän tunnin kuluessa tehdä useamman vartin pätkän.Sen vire oli hyvä ja into vain parani loppua kohden, olin todella tyytyväinen. Se sai myös Katalta paljon kehuja. Kata vain ihmetteli alkuun, että onpa pyöreä ja pentumainen pää bortsuksi... no juu, kun se onkin aussien pää. ;)

  1. Seuruu hyvällä mallilla. En tykännyt kontaktin säröistä oikealle kaarrettaessa, mutta ei kuulemma ole hätää, johtuu lähinnä siitä että itse hiivin. Siispä reippaasti eteenpäin ja Chila teki tosi hyviä pitkiä seuraamispätkiä käännöksineen, eikä kontaktikaan tipahdellut alun jälkeen juurikaan. Käytän nyt seuraamiseen käskyä "katso", toimii paljon paremmin. Yksi tokohyppy seuraamisen lopuksi, hienosti meni.
  2. Nouto. Hetsaten vauhtinouto ok, tuli hyvin vinkupatukkaan ja toisella kerrallakin tiputti kapulan juoksenneltuaan hetken perässäni se suussa. Staattisen kapulan haku ok, pyysin tuomaan minulle asti ja muutaman pudotuksen jälkeen toikin, ihan iloisella ilmeellä jopa. Sitten pitoharjoituksia, oli melko vaikeaa alkuun ja Chilaa yökötti kapula. Muutaman yrityksen jälkeen piti ok. Kata käski yrittää kokonaista noutoa. Chila toi iloisesti, tiputti metrin ennen minua. Pyysin uudestaan ja toi melko hyvin, vähän vinoon asentoon. Nyt vain kaikkia näitä sekaisin treenissä, lisäksi kapula suussa hyppyä, putkea, agirataa jne. Kokeilimme hypyn yli noutoa. Tiputti kapulan ennen kuni hyppäsi, palasi hakemaan ja hyppäsi yli kapula suussa. JEE! Kyllä se vielä noutaa...
  3. Jäävät. Seisominen vielä epävarma, mutta kuulemma kokeessa olisi täysin hyväksyttävä. Haluan siitä todella selkeän, joten treenaamme vielä niin, että pysäytän kääntymällä koiraa vasten, jolloin vähän hätkähtää ja etuset pysähtyvät tasan. Istuminen erittäin hyvä, pieni käsimerkki riittää. Maahan hidas, keskittyy asettelemaan jalkojaan. Ohjeena tehdä väliin paljon leikin lomassa nopeita maahanmenoja, sitten taas liikkeestä maahan, jotta saadaan nopeutta. Iso apu vielä maahanmenoon, jotta tekee nopeasti.

Lopuksi yhteispaikallaolot. Koirat seurasivat kaksi ympyrää, sitten riviin istumaan, Chila keskellä. Chila oli vähän ihmeissään jonossa seuraamisesta, kun ei ole sitä tehnyt, mutta ihan hyvin toimi, alkuun tiputteli kontaktia. Istuen paikallaolo hyvä. Toinen paikallaolo maassa. Valui etuosaltaan vasemmalle, korjasi etusten asennon. Hyvä, koska tiedosti ettei saa valua. Kata kierteli koirien lomassa, Chila muutaman kerran vilkaisi. Olin n. kolmen metrin päässä. Takana tehtiin kovalla kiljumisella agia, Chilalla heiluivat vain korvat sinne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti