sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

HOT-toko 1

Tänään alkoi HOTin ALO/AVO-kurssi Hollolassa kentällä, jolla emme ennen ole olleet. Ensin oli kehään tulo, luoksepäästävyys ja paikkamakuu. Paikallaolossa Chilalla vähän pyöri pää, kun kavereita käytiin palkkaamassa ja se lumpsahti lonkalleen kerran, mitä ei ole koskaan ennen tehnyt. Kävin korjaamassa asennon ja loppu menikin paremmin. Sitten kolmessa pisteessä harjoittelimme häiriötä, seuraamista ja perusasentoa. Chila oli väsynyt todella lämpimän päivän takia, se oli viettänyt päivän tallilla eikä saanut levätä välissä. Hienosti se skarppasi häiriössä. Ensin se oli maassa, sitten istui, itse oli pari metriä sen edessä ja Reija heitteli palloa ja antoi sitten käskyjä. Chila hairahtui kerran per asia, mutta samaan lankaan se ei mennyt toista kertaa. Lopuksi se oli perusasennossa kontaktissa, eikä juurikaan vilkaissut edes häiriköintiin päin. Sitten odottelimme jonkin aikaa ja Chila alkoi nukkua. Se oli melko uninen seuraamisessa, mutta se oli toisaalta hyvä, koska ongelmat korostuivat, eli lähinnä minun hiipimiseni aiheuttama epävarmuus koiralle. Aija uhkasi äänittää minulle C-kasetin, jossa on tahti 1-2-1-2, että muistan kävellä normaalissa tahdissa eteenpäin. Pitää myös tehdä harjoituksia, joissa Chila tulee seuraamaan jostain muualta kuin perusasennosta, nyt olen fiksoitunut siihen, että aina on ensin perusasento. Perusasennossa Chilalla ei ole ongelmaa, joten sitä emme enää väsyneellä koiralla hinkanneet. Sain lopuksi vielä loistavat neuvot, kuinka edetä noudon kanssa ja hyppyynkin treenivinkit Aijalta.

Sehän näyttää jo ihan koiralta :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti