keskiviikko 15. elokuuta 2012

Mökkitokoa ja möllitokoa

Lauantaina katselin hienoja suorituksia palveluskoirien SM-kisoissa ja sunnuntaina lähdin karvaisten kaverieni kanssa mökille. Siellä Inksu siivosi välikattoa ja kiipeili kattoparruissa, sekä metsästi kaikkia sisään tuleviä ötököitä onnellisena. Chila kerjäsi suht menestyksellä lättyjä ja esim. herneenpalkoja sukulaisiltani.

Maanantaina otimme kunnon tokotreenit rannassa. Ensin levitin esineet, joukossa myös metallikapula ja 650g sorvattu kapula. Chila toi kaiken ja jopa laukkasi luokseni metallikapulan kera. Sorvattua se kantoi ravilla, mutta toi hienosti. Paria esinettä se alkoi pureksia tuodessaan, en palkannut, ja sen jälkeen pureskelu loppui. Luovutukset olivat hienoja ja suoria, vaikka seisoin! Välissä Chila sai käydä uimassa ja sitten otettiin seuruuta, virettä nostettiin ja toimi todella hyvin, jopa painoi vähän jalkaani vasten. Luoksetulossa Chila pamautti minua päin ensimmäistä kertaa ikinä. Jäävissä sille tuli joku aivopieru ja se meni stop-käskyllä maahan pari kertaa. Autoin käsimerkillä ja ongelma poistui, enpä tiedä mistä johtui. Viimeisenä ruutu. Nyt paikka oli paremmin hallussa ja itse osasin pakata paremmin oikeasta kohtaa. Hyvä treeni! Chila pääsi samana päivänä myös veneilemään ja mahtavien maisemien äärelle "vuoreen" lenkille, joten se oli hyvin onnellinen.

Esineitä tuodaan ja lujaa. :) Kuva: Anne Vastinesluoma
Viilennystä liikkeiden väliin.
Tiistaina oli agitreenit. Olipas taas ohjaajalla jalat solmussa ja usko omaan tekemiseen puutteellista. Näki kuulemma selvästi, kun oikeasti päätin saada suorituksen tehtyä, enkä lähtenyt luovutusmielialalla. Vaikeinta on, kun en meinaa muistaa rataa ja pitäisi keskittyä täysillä ohjaukseen ja sitten vielä olla rentokin samalla. Jos tämä yhtälö onnistuu, on Chila loistava. Se on ollut viime aikoina vähän hidas ja epävarma, mutta nyt hihkuin ja kehuin jatkuvasti ja kyllä se reipastuikin. Kepitkin menivät lopulta vauhdilla molemmin puolin ja jäi hyvä fiilis.

Tänään olimme HOT:in toko-cupissa. Chila oli innoissaan kun otin sen autosta ja se teki hyvällä vireellä liikkeitä ennen kehää. Paikkamakuussa se jäi vähän huonoon asentoon, mutta ei liikahtanut, eikä väräyttänyt edes korvaansa, kun vierestä lähti kolme koiraa laukalla ohjaajiensa luokse kesken kaiken (kuulivat viereisestä kehästä käskyn). Sitten odottelimme muutaman suorituksen ja virittelin vielä Chilaa ennen kehään menoa. Kuitenkin heti kehään mentyämme se sammui. Muuttui matkalaukuksi ja hiippaili. Minä sitten aloin hiippailla myös ja odottelin sitä, mitä en olisi missään nimessä saanut tehdä. Kehuin sitä parissa käännöksessä vähän, mikä auttoi hieman. Se suoritti kaiken oikein, mutta sillä ei ollut kivaa. Se on varmaankin oppinut nyt, että kehässä ei tule palkkaa, kun eihän se montaa toistoa tarvitse. Se on muutenkin vähän sen oloinen, että sillä saattaa olla myös valeraskaus. Sain Oililta hyviä neuvoja kisan jälkeen ja lähden joka tapauksessa treenaamaan nyt iloisuutta kehään. Täytyy ruveta testailemaan mikä toimisi autolle jätettävänä palkkana. Ruoka olisi paras, mutta siitä se saattaa mennä ihan lukkoon, joten katsotaan onko ruoka vai lelu.

Tuomari: Oili Huotari
Luoksepäästävyys: 10
Paikalla makaaminen: 10
Seuraaminen kytkettynä: 9
Seuraaminen taluttimetta: 8
Maahanmeno: 9
Luoksetulo: 9
Seisominen: 9
Vapaahyppy: 9,5
Kokonaisvaikutus: 8,5
Yhteensä 180,5p.
Sijoitus 1.
Hienon suorituksen jälkeen tulee yleensä pomppufiilis ja minulla on yhtäkkiä aussie sylissä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti