lauantai 27. huhtikuuta 2013

Voittoputkessa

Inksu nauttii keväästä.
Jalkani oli paketissa viime viikonloppuun asti ja aika kipeä vielä tämänkin viikon. Chila on lenkkeillyt paljon hevosen kanssa ja tehnyt pieniä tokotreenejä, joitain lyhyitä aksapätkiä ja hengaillut muuten vain. Sen nisät ovat olleet hieman erinäköiset kuin yleensä ja sen mieliala on ollut todella huono, joten laskeskelin, että se mahdollisesti odottaa mielikuvituspentuja.

Viime sunnuntaina kävimme VAU:n uuden hallin avajaisepiksissä ja tein ykkösen agiradan kipsin kera. Chila oli aivan kuutamolla, hölkkäsi hitaasti radalla ja juuri ja juuri hyppäsi esteet. Toisella yrittämällä se oli vähän parempi ja teki nollan, mutta ihan vaisu se oli edelleen.

Maanantaina kokeilin aamulla vähän tottista Löytyllä, mutta Chila oli aivan laama, joten lähinnä leikin sen kanssa ja otimme talvitauon jälkeen kaksi laukausta kentän toiselta laidalta. Ensimmäisellä vähän vilkaisi, tokalla ei mitään. Tehtiin myös rullailmaisuharjoitus, josta se innostui kyllä. Chila oli juuri maalimiehellä hakemassa rullaa, kun kauempaa lähti hollanninpaimenkoira täysiä Chilaa kohti. Onneksi Tanja oli maalimiehenä (tuttu, johon Chila luottaa) ja karjaisi holskulle, joka kääntyi viime hetkellä pois. Chila ei hätääntynyt ja otettiin vielä yksi ilmaisuharjoitus, joka meni hienosti. Se tuo minulle irtorullan hyppäämällä minua vasten, sen mielestä koko homma on mahtava leikki. Voin siis alkaa vähentää omaa riemukasta kehumistani ja jättää pois myös ylimääräisen tuo-käskyn, ettei Chila opi tekemään valeilmaisuja.

Maanantai-iltana tein tokon alokasluokan kokeenomaisena, josta Chila pääsi purkille vähän väliä. Se ei ollut kokonaisuutena hyvä mielentilansa takia, mutta tarkoitus olikin saada sen mieleen hautumaan mielikuva siitä, että mistä vain voi päästä purkille.

Tiistaina menimme agitreeneihin ja Chila piristyi päästessään alkulenkille tuttujen kavereiden kanssa. Agi menikin tosi kivasti (pienissä pätkissä, jotta jalkani kestää ja Chilalla on kivaa) Chilan herättyä koomastaan, olin todella helpottunut! Keskiviikkona ei sitten tehty mitään, jotta mielentila säilyy.

Chilan kolmas TOKO-kisa koitti talven kisatauon jälkeen Hausjärven iltakisassa 25.4. Päivällä kävimme tekemässä kevään ensimmäisen esineruudun. Chila ulisi odottaessaan, että esineet vietiin, se oli niin innoissaan. Sillä oli hauskaa ruudussa, vaikka tuuli kovaa ja se joutui etsimään jonkin aikaa, kunnes kaksi esinettä löytyi. Kolmatta en ottanutkaan, sen sijaan lähdimme kotiin päikkäreille, jotta into olisi tallella illalla.

Koe oli RSKK:n hiekkapohjaisessa hallissa. Tie sinne oli kamalassa kunnossa, mutta paikka oli oikein kiva. Samassa kokeessa oli Elinakin Pron kanssa, joten sain suorituksemme videollekin, mutta edelleen jatkuvien tietokoneongelmien takia en saa videota nettiin. Alokasluokassa oli 15 koiraa ja me olimme ensimmäisenä vuorossa. Luoksepäästävyydessä Chila oli ystävällisellä ilmeellä ja katsoi minua sen jälkeen iloisesti, että katso nyt kun olin hyvä, saanko namia. Chila oli loistavassa vireessä, todella innokas tekemään tehtäviä ja ilahtui suunnattomasti kehuista joka välissä. Seuruussa sen kontakti tippui yhdessä kohtaa hetkeksi jonkin häiriön takia, mutta muuten se oli hyvä ja kaikki käännökset olivat hyviä. Luoksetulomatka oli aivan liian lyhyt ja Chila ravasi viimeiset askeleet luokseni. Olimme lähellä ovea ja Chila ajatteli kovasti autolla olevaa palkkapurkkiaan, joten se kääntyi huonosti edestä sivulle, mutta tuomari rokotti siitä vain puoli pistettä. Olin todella iloinen Chilan mahtavasta asenteesta ja siitä, että se teki oikeasti sellaisen suorituksen, mitä varten olemme treenanneet.

Liitän pisteet tähän myöhemmin, lappu on jossain muualla. Kokonaispistemäärä oli kuitenkin 196,5p ja sitämyöten luokan voitto, ALO1, KP ja TK1! Palkintoja tuo seura ei jakanut ollenkaan, mutta pokaali, ruusukkeet ja mitali sentään saatiin. Tykkäsin tuomarista, joka oli mukava, mutta oikeudenmukainen ja piti pari puhutteluakin ohjaajille, joiden koirat eivät olleet hallinnassa tai ääntelivät todella paljon. Kisassa oli mukana monta aussieta, mikä oli myös mukavaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti