torstai 18. heinäkuuta 2013

TOKO SM

Yritän saada päivityksiä ajan tasalle, niitä tulee siis vähän epäkronologisessa järjestyksessä...

Vuoden kovin koettelemus oli Pieksämäellä 29.6. Järjestelemistä oli ihan eri tavalla, kuin normikisoihin lähtiessä, mutta kaikki oli sen arvoista. Olin joukkueenjohtajana seuramme joukkueessa ja hoidin meille edustuspaidat, Riikka onneksi sai järkättyä meille majoituksen. Niinpä suuntasimme perjantai-iltana nokat kohti Pieksämäkeä. Sain ilmoittautumisen hoidettua ja saimme myös avaimen majoituspaikkaamme parin mutkan jälkeen. Mökki oli todella halpa ja aivan mahtavalla paikalla 20 minuuttia kisapaikalta, joten olimme oikein tyytyväisiä. Vietimme siellä kaksi yötä Riikan, Niinan ja Mian kanssa, koska halusimme myös sunnuntaina seurata SM-finaalia.

Kyllä kelpasi nelikon juoksennella mökin pikku pihamaalla ja järvessä!

Chila, Suri, Velmu ja Kira tulivat hyvin juttuun. Chila kesti hyvin myös reissut samassa takakontissa Velmun kanssa, joka on leikkaamaton uros, mutta herrasmies.

Ilma oli painostava, osin aurinkoinen ja noin 28 astetta. Aikatauluista ei saanut mitään ennakkotietoa ja organisoinnissa oli hieman paranneltavaa kisapaikalla, joka muuten oli oikein hyvä. Jouduimme siis ottamaan kaikki koirat mukaan jo yhdeksältä aamulla. Yhden joukkueemme jäsenen vuoro oli heti aamulla, kaikki muut saivat odottaa useamman tunnin. Chilan vuoro oli vasta kahden aikaan iltapäivällä, jolloin se oli jo aivan simahtanut kuumuudesta. Kun sen kasteli, se oli muutamassa minuutissa täysin kuiva. Tein siis kaikkeni piristääkseni sitä, mistä saimme ainakin yhden kehän liikkurilta todella pahoja katseita... Pari pistettä lähti varmaan myös kokonaisvaikutelmasta ylenpalttisen liikkeiden välillä hillumisen takia, mutta sen ansiosta Chila kykeni tsemppaamaan ja suoriutumaan olosuhteisiin nähden oikein hyvin. Harmittaa ainoastaan yksi ylimääräinen ja turha käsky, jonka annoin noudossa, ilman sitä olisimme saaneet ykköstuloksen. Nyt se jäi harmittavasti reilun pisteen päähän, mutta ei voi olla kuin tyytyväinen! Oma sijoituksemme oli 31/111 ja joukkueemme sijoittui 41/70. Ei hullummin.

Chilan pisteet:

KEHÄ4 Ossi Harjula
2 Seuraaminen 9 (Alussa jäi jälkeen, kun vieressä huudettiin yhtä aikaa Tänne.)
3 Liikkeestä maahanmeno 9
6 Noutaminen 6,5 (Hölkkäsi, pohti kapulan ottoa, jäi seisomaan eteeni, annoin uuden käskyn, jolloin alkoikin itse istua. Tyhmä minä.)

KEHÄ5 Taru Torpström
4 Luoksetulo 8 (Lähti ravilla ja hidasti koko ajan pysähdystä kohden. Laukkasi luokse, mutta jäi väljäksi.)
5 Liikkeestä seisominen 9,5  
7 Kauko-ohjaus 7 (Alussa oli ihan koomassa, ei reagoinut istu-käskyyn. Sanoin "Chila-istu", jolloin reagoi ja teki loput hyvin.)
8 Estehyppy 7 (tosi löysä)

KEHÄ6 Anne Nokelainen
1 Paikalla makuu 8 (tuplakäsky maahan, oli niin poikki helteestä ettei tajunnut ekaa)

9 Kokonaisvaikutus 8/7/8

AVO2 158,67p.

Iso kiitos Chilan kuvista Riikka Viinikalle!

Välihillumista ;)
Jäävät menivät todella hyvin ja Chilakin selvästi tiesi sen.

"Onko mun ihan pakko ottaa tämä?!"
Tulihan se kapula sentään, edes hölkällä...

We did it!!
Hienot paidat meillä ainakin oli!
VAU:lla ei ollut tylsää rotuvalikoimaa: Niina & Kira (bordercollie, AVO), Riikka & Velmu (valkoinenpaimenkoira, EVL), minä ja Chila (AVO), Mia & Suri (isomünsterinseisoja, AVO), ja Minna & Ronja (saksanpaimenkoira, VOI).

Kuvia lauantailta, mukana mm. Chilan veli Jussa, olipa hauska nähdä sekin!

Kuvia sunnuntain finaalista

2 kommenttia:

  1. Hieno kertomus ja kuvat! Saanko käyttää tota kapulakuvaa kotisivuilla?

    VastaaPoista
  2. Ei Riikalla varmaan ole mitään sitä vastaan, vaikka käytätkin. Tuolta saat kopsattua paremmin: https://plus.google.com/u/0/photos/117309794205470906839/albums/5856365656189249649?authkey=CJaFw8OsxcD-Dw

    Chila ei kyl ehkä ole edustavimmillaan noissa kapulakuvissa. :D

    VastaaPoista