maanantai 10. kesäkuuta 2013

Hakupäivitystä

Vihdoin alkaa edistystä tapahtua myös haun osalta. Pääsimme uuteen hakuporukkaan mukaan, jossa on osaavia ihmisiä. Mehän olemme päässeet treenaamaan tosi epäsäännöllisesti ja pääosin tutuilla maalimiehillä. Uudessa porukassa Chila ensimmäisellä kerralla ei mennytkään täysin vieraalle maalimiehelle, mutta onneksi tämä korjaantui jo kerrasta. Nyt olemme treenanneet noin kerran viikossa toukokuun puolivälistä asti.

Chila on tajunnut irtorullan, mutta meni sekaisin siitä, kun ei tiennyt koska tehdään etsintään ja koska ilmaisua. Nyt ilmaisu on siirretty metsään ja tällä hetkellä teemme helppoja pistoja irtorullan kanssa. Ensimmäinen maalimies on näkyvillä, toinen piilossa mutta melko lähellä ja kolmas jo vähän kauempana piilossa. Viimeksi oli pitkästä aikaa mies maalimiehenä. Annoin Chilan tervehtiä häntä autoilla, jolloin tulikin pieni mörköhuudahdus, mutta metsässä meni maalimiehelle epäröimättä.

Minun pitää nyt keskittyä liikkumaan itse. Sain noottia, kun ei ole alusta asti opetettu Chilalle, että sen ollessa maalimiehellä ohjaaja liikkuu keskilinjaa eteenpäin. Nykyisissä treeneissämme ei saa mennä koiran perässä suoraan piilolle (jos muita koiria tulee vielä tekemään etsintää), eikä saa koiran ja maalimiehen kanssa poistua suoraan piilolta keskilinjalle, ettei jää hajuvanoja.

Esineruutu on hyvällä mallilla ja Chila tekee innokkaasti töitä. Se tuo hyvin esineet, paitsi jos esineenä on Crocs-kenkä (kamalan törkeää ottaa ihmisten kenkiä) tai jonkun koiran pahasti kuolaama esim. lompakko (yäk). Näitä siis pitää treenata enemmän, mutta en ole huolissani.

Olemme hieman aloittaneet jäljen tekoa, mutta itse olen tosi laiska tekemään niitä, joten pitäisi tsempata enemmän. Chila tykkää kyllä ja nenä toimii. Kepitkin otettiin miltei heti mukaan.




Esineen luovutus joko näin tai kauniisti eteen istuen. Tällä hetkellä molemmat kelpaavat minulle hyvin.

Palkkana Crocsin tuonnista esineellä saa leikkiä.
Kuvat otti Riikka Viinikka.

1 kommentti: