torstai 21. maaliskuuta 2013

Back to business!


Vihdoin on juoksu ohi ja Chila oli melkoisen riemuissaan päästessään tiistaina agitreeneihin. Ohjauskin sujui ihan kivasti ja saimme Chilan kanssa molemmat kehuja Ninalta! Chila teki kepit itsenäisemmin kuin koskaan, sain juosta reilusti edelle ja se teki hienosti loppuun asti joka kerta. Keinussa se jäi kerran liian ylös, muut kontaktit hyviä. Mun pitää varoa, etten ala voivottelemaan jos se jää ylös, käyn vaan reippaasti korjaamassa ja sit uudestaan. Sen vire laskee heti jos voivottelen yhtään. Oli tosi kiva rata ja tuli loistava treenifiilis, kyllä sitä on kaivattukin. Pöllin ratapiirroksen Maijalta.




Tokoa on tehty miltei päivittäin lenkkien yhteydessä. Välillä raahaan puukapulaa mukana lenkillä ja teen noutoja missä milloinkin. Siihen onkin tullut kivasti intoa lisää ja luovutukset ovat tiiviitä välillä, välillä jää vieläkin hieman liian kauas, eikä nosta päätä ylös eteentullessa. Merkki on enimmäkseen hieno, parannusta kaivataan vain suorempaan asentoon merkin takana. Seuruu on ollut tasaisen varmaa, vaikka kaipaisin hieman lisää virettä siihen. Purkkitreenejä emme ole nyt tehneet, niitä täytyy aloittaa kuuriluontoisesti. Jäävät ovat todella hyviä ja Chila osaa nyt myös tulla pitemmältä matkalta mukaan seuraamaan (kuten ruudussa tulevaisuudessa). Se ei myöskään enää hämmenny, vaikka jääviä olisi monta peräkkäin ja seuruu jatkuu, eli zeta-harjoittelu hyvällä mallilla. Nämä kaikki pitää nyt vaan saada siirrettyä kentille ja halliin isomman häiriön alle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti