keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Pikkutreenejä

Chilan hormonihärdelli vain voimistuu, joten nyt mennään pääasiassa lyhyillä tekniikkatreenipätkillä sisällä, hauskoilla jutuilla pihalla ja harjoitellaan arkijuttuja, jos niissä meinaa hormonit nousta päähän. Siinä osiossa on onneksi edistyttykin, tänään saivat huoltomiehet tulla käymään ilman murinaa.

Viime viikolla tiistaiagissa Chila oli oma itsensä ja leikki hyvin. Radassa oli pari tosi haastavaa kohtaa, mutta muuten se oli kiva. Parin räpellyksen jälkeen onnistuin tekemään haastavassa kohdassa olevan viskin hyvin, eikä keinulla ollut mitään ongelmaa. Kepit menivät myös sujuvasti. Nyt täytyy rauhoittaa oma kiljahtelu siellä kepeillä kekeke-käskyyn, jotta koira malttaa tehdä ne loppuun asti. Vaikeimmaksi osoittautui takaakierto, Chila ei kuuntele juostessaan sanaa kierrä. Siitä täytyy muistaa välillä palkatakin, niin johan vauhti taas lisääntyy.

Loppuviikolla Chila lähinnä lenkkeili, myös hevosen kera. Eipä edes läähättänyt vaikka otettiin kunnon laukkapätkiäkin, kivaa oli.

Lauantaina Chila pääsi mukaan töihin koko päiväksi. Alkuun se oli hyvin epäileväinen ihmisten suhteen ja kyräili, mutta rentoutui päivän mittaan, kun sai tehdä välillä kivoja treenijuttuja sisällä ja pääsi lenkillekin vinkupallon kera. Se sai myös leikkiä sisällä upouudella pehmolelulla, jossa on ihmiskorvin kuulumaton vinku.

Olkkaritreenissä on nyt ollut ykkösenä kaukojen s-m vaihto (m-s on hyvä). Oikea mielentila alkaa viimein löytyä, jotta Chila malttaa tehdä oikein. Vielä on silti työtä... Tunnari pistettiin hetkeksi mietintämyssyyn, se ei edennyt ollenkaan. Chila kuvitteli vain olevansa esineruudussa.


Tänään oltiin hallilla Heidin kanssa ja Chila sai tehdä ensin vähän agia. Tehtiin keinua ja keppejä ja helppoa suoraa. Chila oli innoissaan ja leikki hyvin. Sitten se sai kanniskella kapulaa A-esteen yli (ei muistanut over-käskyä tällä kertaa, muuten hyvä ja sillä oli kivaa) ja lopuksi vähän tokoa. Perusasennot ovat nyt tosi hyviä. Suora luoksetulo onnistui, vaikka vähän hidastikin loppumetreillä. Tätä on treenattu kovasti jäällä (siellä tulee aina täysiä), ettei ennakoisi stoppeja. Kaukot teki innokkaasti, en ollut liian kaukana. Lopuksi käytiin lumimyrskyssä lenkillä ja Chila sai leikkiä Särmän ja Siron kanssa. Siro oli Chilalle uusi tuttavuus, mutta Chila ihastui rhodesialaiseen heti ja Särmän Chila muisti, ei tarvinut urokselle irvistellä.





sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Toko- ja lapsitreeniä

Torstaina aamulla käytiin Korkeavireellä tokoilemassa. Chilalla oli hormonit väärässä asennossa ja se halusi vain herkkuja, vetoleikki ei kiinnostanut. Muutenkaan ei juuri voinut toistoja tehdä.

Paikallaolot: Istuminen ja makuu ok. Ei noussut makuulta ekalla käskyllä, täytyypä vaihteeksi palkata nousemisestakin.
Nouto: Tarttumisleikkiä yritettiin, ei oikein intoa löytynyt. Pari vauhtinoutoa ihan siedettävästi.
Seuruu: Suora ja käännöksetkin hyviä. Perusasentoa ylikompensoi nyt heittämällä peppuaan mun taakse, pistin sinne jalan esteeksi niin meni hyvin.
Suunnat: Oikein hyvä, tuntui osaavan sanat, myös oikea meni helposti. Seuraavaksi täytyy laittaa nami niin ettei se näe mille lautaselle nami menee, liikkuri saa nostella kaikki lautaset samalla tavalla, niin katsotaan osaako se niitä sanoja...
Luoksetulo: Putken kautta meni lujaa, mutta ennakoi stoppeja tosi pahasti. Stopit kyllä hyviä, mutta läpijuoksuja vaikea saada lujaa. Onneksi sentään siilipallo oli kiva edes hetken.
Ruutu: Pari lelulle lähetystä, en viitsinyt muuta tehdä, kun ei edes ottanut staattista lelua suuhunsa.

Illalla Chilan "iloksi" kylään tuli ystäväni kahden pikkulapsen kera. Keskustelimme hieman Chilan kanssa siitä, kuka saa tulla kylään ja kuka siitä päättää, mutta reilun parin tunnin vierailun päätteeksi Chila pystyi jopa olemaan melko lähellä lapsia rentona.

Chila ja uusi lelu, joka oli selvästi mieleinen.
Tänään aamulla treenattiin Korkeavireellä tokoa nuorten koirien porukassa. Olin suunnitellut Chilan ohjelman herkkupitoiseksi, jotta saadaan onnistumisia. Chilalla oli kuitenkin hyvä päivä tänään ja kaikki meni loistavasti.

Suunnat: Tiina laittoi namit niin ettei Chila kuullut namin tippuvan lautaselle. Vasen oli ok, oikealle käskettäessä taas epävarmempi ja tarkisti ensin keskilautasen, toisella kerralla hyvä.
Seuruu: Koko ajan suora, otettiin pitempää pätkää juoksuineen ja hitaineen. Perusasennoissa autoin laittamalla jalan stoppariksi pepun viereen, ettei voinut laittaa peppua mun taakse. Täyskäännöksissä vasemmalle huijasi mielellään loppuosan, niitä täytyy hinkata tosi paljon että virhe poistuu. Itse olen sen aiheuttanut, kun olen hyväksynyt vajaan käännöksen. Oikealle kääntyy jo melko hyvin, itse huomasin pienen irtoamisen ulospäin, mikä ei näkynyt katsojalle. Juoksussa ensin edisti, ärähdin vähän ja sen jälkeen piti paikan, myös käännöksessä.
Kaukot: AVO-kaukot liikkuroituna. Menee heti epävarmaksi kisanomaisesta tilanteesta, jolloin ei nouse ylös asti istumaan. Tekniikka muuten hyvä, mutta etupää liikkuu sivuttain, koska annan kaikki käskyt oikealla kädellä. Tähän Elina neuvoi hyvän niksin, eli namit Chilan molemmille puolille, lopuksi vapautus ja saa syödä molemmat namit. Toimi hyvin ainakin lyhyeltä matkalta, eikä Chila mennyt lukkoon nameista. Elina kehoitti myös vaatimaan siltä istumaan hypähdyksen, kun se kerran pystyy sen helposti tekemään. Täytyypä korottaa kriteeriä. Se hypähtää maasta istumaan kotona...
Jäävät: Juoksentelin ja huutelin sekaisin käskyjä. Teki aina oikein ja oli innostunutkin, kuunteli tosi hyvin!
Luoksetulo: Putken kautta 1 läpi, 1 stoppi ja 1 maahan. Teki hienosti ja rakasti uutta palloaan, joka ei vingu liian kovaa muiden korville.
Paikallaolot: Kaikki sujui hyvin makuulla ja istuessa, nousi myös makuulta hyvin.

Tunnari: Chila on tehnyt viime aikoina kotona ja vanhemmillani yhden tunnarin etsintää muutaman kerran. Se tykästyi hommaan heti ja tuo kapulan minulle innoissaan. En vaadi luovutusta, mutta käteen se kyllä tuo kapulan. Tänään tehtiin yksi hallilla ja Chila etsi sen aina yhtä innokkaasti kuin kotonakin. Nyt sitten niitä muita kapuloita kehiin...

Treenien jälkeen saimme taas kylään hiljattain vierailleen ystäväni lapsineen. Chila mökötti alkuun omalla pedillään olkkarissa, mutta meni sitten ihan itse makkariin nukkumaan joksikin aikaa. (Ennen on tunkenut vain minun luokseni joka välissä). N. tunnin päästä se tuli makkarista pirteän näköisenä kurkkimaan ja tuli jalkoihini lepäämään. Villi kolmevuotias sitä hirvitti, mutta vauva oli jo melko ok. Naksauttelin sille, kun katsoi vauvaa nätisti ja sai ottaa namin vauvan vierestä. Lopuksi Chila piti rennosti päätään vauvan sylissä, vauva taas oli minun sylissäni. Koiriin tottunut vauva vain hymyili tyytyväisenä. Kun vauva äänteli, Chila nosti päätään vähän kauemmaksi. Ilme oli myös melko avoin yleisesti, mutta Chila piti huolta siitä, että minä olin aina sen ja kolmevuotiaan välissä. Kyllä se siitä, kun vaan saisi koiriin tottuneita pikkulapsia kylään useammin.

Hei se lentää. Ei ihme jos ei takajaloissa pysy tossut mukana...

tiistai 15. tammikuuta 2013

Agireenit

Treenailu on ollut nyt vähäisempää, mutta Chila on hengaillut ahkerasti tallilla ja pääsi eilen pitkälle maastolenkille Väinö-hepan kanssa. Vedettiin kunnon pätkät laukkaakin ja Väinö oli ihan kilpailumielellä, yritti kovasti ohittaa Chilaaa. Eipä onnistunut, kun Chila laukkasi kevyesti Väinön kaulan kohdalla ja venytti helposti aina askelta, kun Väinö kiihdytti. Ruunaparkaa otti kyllä päähän. Chila ei edes ollut hengästynyt lopuksi.
Vähän kesäfiilistä tähän; minä ja Väinö pari vuotta sitten.
Tänään agitreeneissä otettiin pitkää suoraa, viisi estettä peräkkäin. Ensin Nina piti lelua suoran päässä ja mä lähetin ja juoksin perässä. Chila oli heti juonessa mukana, hyppäsi hienosti, malttoi välit ja katse oli koko ajan eteenpäin. Viimeisen tiputti, kun lelu lensi siinä kohtaa. Tämä molempiin suuntiin, eikä edes tiputtanut enää viimeistä. Sit lähetin seisten itse tokan esteen kohdalla, Chila sai mennä ohi minusta ja heitin lelun sen ollessa tokavikalla hypyllä. Ihan loistavasti meni, katse suoraan eteen. Irtoamista tehtiin myös suorasta putkesta hypylle, ja joka kerta Chila painoi täysiä eteenpäin kuullessaan sanan "eteen". Jes, se on vihdoin oppinut sen! Oli koko ajan innokas ja odotti vain, mitä saa tehdä seuraavaksi. Vikana otettiin kepit ja keinu. Kepeillä piti vielä muistaa pysyä itse rentona ja iloisena loppuun asti, muuten tulee välistä pois. Muuten oli hyvä rytmi. Keinu oli bueno. Kyllä jäi hyvä fiilis, Chila ei kertaakaan ottanut passiivista ilmettä ja taisteli koko ajan yhtä innokkaana nännikumista.

torstai 10. tammikuuta 2013

Vaaleanpunainen kupla

Aamulla treenasimme Korkeavireellä tokoa Tanjan, Päivin ja Riikan kanssa. Chila repesi innosta heti kun pääsi autosta ulos. Elämä on ihanaa ja kaikki ovat ihania ja toko on ihanaa. Eli mikä sitä vaivasikin tiistaina, yksi lepopäivä korjasi asian. (Minä makasin eilen rokotuksen jäljiltä kanttuvei, kissa makasi tyytyväisenä kanssani ja Chilan mielestä oli ihan tyhmä päivä.)
Merkki: Välillä pomppi tötsän päällä, muuten hyvä. Tasapainoleikki on vielä vaikeaa, mutta harjoitellaan.
Ruutu: Lelu ruudussa, meni lujaa. Riikka laittoi lelun kun kävelimme poispäin ja taas meni lujaa. Sitten lähempää ilman lelua, hieno (hidasti tosin etureunan kohdalla jo). Taas lelun kera kaukaa ja viimeiseksi lähempää ilman lelua. Meni lujaa ja hyvin. Nyt olin tosi tyytyväinen, ei päässyt virheitä tapahtumaan kun olin itse miettinyt kunnolla mitä teemme.
Perusasennot: Ne ovat nyt hukkuneet, Chila kaartaa vasemmalta sivulle viitsimättä kääntyä kunnolla ja päätyy liian eteen, hieman vinoon. Kivakiva, ei sitten muuta kuin back to basics.
Ohjatun suunnat: Chilalta pääsi ääni, kun Riikka vei lautasia. Onneksi vain ekalla kerralla. Vasen helppo, oikea taas paljon vaikeampi. Oikealle muutama toisto, että meni sujuvasti ja suoraan.
A-estenouto: Ihan täpinöissään, karkasi A:lle heti kun sai kapulan suuhunsa. Pari kertaa jätin seisomaan kapula suussa ja kutsuin, tuli hienosti yli. Sitten pari kertaa heitin kapulan (ja sen pompittua kumimatolla ihan vinoon kävin korjaamassa sen suoraan esteen taakse) ja lähetin hakemaan, todella hyvin toimi ja osaa selvästi jo hienosti käskyn "over".

Illalla käytiin lenkillä Tiinan ja lappalaisten kanssa ja Chila pissi noin 250 kertaa. Se hölkkäsi ihan omassa hajukuplassaan, eikä edes juuri tajunnut kavereita olevan mukana, kunnes vastaan tuli sattumalta isäni, mistä Chila sai hepulikohtauksen, joka johti Meten kanssa riehumiseen joksikin aikaa. Kuplastaan huolimatta Chila totteli tosi hyvin, joten eipä sille voinut kuin nauraa. Kotiin päästyämmekin se pomppi ilmaan onnesta, välillä hormonit voivat näköjään olla kivakin asia.

Pölhökaverukset Mette & Chila viime talvena. Chila usein unohtaa huulensa tuolla tavalla, kun on kivaa.

tiistai 8. tammikuuta 2013

Tiistaiaksat

Eilen Chilalta meni kovan puolittain kantavan lumen vuoksi vähän kynsien tyvet vereslihalle. Se oli nuollut tassujaan yöllä, vaikka laitoin niihin haisevaa Cothivetia (haju oli varmaan haihtunut tarpeeksi yön aikana), koska mahakin oli kuralla tänään. Varpaat sen sijaan olivat ok, joten menimme agilityyn. Siellä oli mukava lyhyehkö rata. Chila oli innostunut, mutta ei ihan oma itsensä, joten teimme lyhyitä pätkiä padoten hyvin. Kepeillä kokeili tulla taas pitkästä aikaa tokavikasta välistä pois, mutta lähti niille hyvällä innolla uudelleen ja autoin vähän enemmän loppua kohden. Puomi on reipastunut ja kontaktit olivat erinomaisia. Teknisenä juttuna harjoittelimme välistävetoja, pilkkoen ja palkaten. Silti Chila alkoi nopeasti haahuilla, eikä innostunut enää lelusta paljoakaan. Lähetin välillä putkeen ja vaihdoin palkan nameihin, ne toimivat aina. Saatiinkin hyvät pätkät vielä, aloin itse vähän saada kiinni välistävedoista ja koiran tiukemmasta kääntämisestä. Daa, minun pitää siis liikkua, eikä jäädä välillä möllöttämään. Hyvä treeni ja Chila oli onnellinen, vaikka olikin hieman outo. Se on niin herkkis, että syy voi olla vaikka kuun asento, mutta epäilen tassujen aristaneen vielä hieman tai juoksujen olevan hyvin lähellä.

maanantai 7. tammikuuta 2013

Tokoilua + Lotan koulutus

Perjantaina treenasimme porukalla tokoa Korkeavireellä.
Seuruu: Lotta käveli takana ja vahtasi, mutta suora oli! Oikealle käännökset olivat myös hyviä, jos vain itse tein käännöksen tietyllä, päättämälläni tavalla, enkä miten sattuu. Lähti vähän irtoamaan isojen kehujen jälkeen, muuten hyvä. Perusasennot (peppu) hakusessa, joten niitä hinkataan taas lisää. Lotan hyvällä vinkillä Chila alkoi löytää niissäkin peppunsa, eli kun se on tulossa perusasentoon, väistän sitä kääntymällä vasempaan. Alkuun se oli ihan kuutamolla, kun mamma karkaa, mutta tarjottuaan eteentuloa ratkaisuksi, alkoi peppu löytyä. Jes, tämän takia pitää olla treenikavereita, joilta saa ideoita!
Hyppy: Pari kertaa yli ja pallo lensi heti.
Ruutu: Tarjosi kovasti etureunaa, eikä mene kovin lujaa. En tykkää, tälle pitää tehdä jotain. Ehkä olen vaikeuttanut liian aikaisin, plus koirani on melko pahasti taipuvainen ennakoimaan asioita... Se tietää mihin pitää mennä, joten ei viitsi mennä taakse asti.
Stoppeja: Juoksutin mutkaputkesta ja stoppailin, välillä maahan ja välillä läpijuoksu. Hyvä. Juoksentelin myös sikinsokin itse ja huutelin käskyjä. Istu oli vaikein, mutta sujui aika kivasti!
Metallilla tarttumisleikkiä: Ei mielellään ottanut metallia, mutta parani koko ajan ja roikkui lelussa ihan raivona väleissä.
Paikkamakuu: Oikein hyvä, mutta ei noussut käskystä ylös! Olen palkannut paljon maahan, mutta suurempi syy taisi olla, että sanoin käskyn ennen ketään muuta, liikkuria ei ollut. Chila ei uskonut, että vielä pitää nousta. Muutama harjoitus nousemisesta ja alkoi toimia.


Lotta Vuorela kävi Kanavalla kouluttamassa lauantaina. Omatoimitreenini ovat onneksi tuottaneet tulosta ja Lotta sanoi että jatka samaan malliin, koira on jo paljon parempi. Chila teki 2x10min. ja maneesin pohja oli lanattu normaalia paljon kovemmaksi, joten juokseminen tuntui paljon keveämmältä. Ekassa osassa teimme esteitä 1-7 ja taas ohjaajalle piti vääntää asioita rautalangasta. Onneksi koira oli hyvä, eikä huomannut mokiani. Minulle oli vaikeaa ymmärtää, että 4-5 välissä pitää vetää koiraa hetki vas. käsi ylhäällä, rintamasuunta vas seinää kohti, monot osoittaen silti estettä 5. Tuli myös palautetta opettaa pussia erillisenä esteenä, niin että tulee paljon toistoja, joissa koira oppii menemään aina pussin keskeltä (palkka pussin jälkeen suoraan), jotta ei tapahdu niin että koira tulee lujaa pussista ohjaajaa kohti ja sotkeutuu kankaaseen. Tämä nimenomaan on tärkeää koirilla, jotka ovat nopeita ja ohjaajahakuisia, kuten Chila.

Tokassa osassa teimme esteet 8-12, sekä 16-27. Chila oli aivan riemuissaan, kun pääsi vielä aksaamaan, heitti melkein voltteja radalle mennessään ja hyppäsi sitten innoissaan muurista läpi (ei ole ikinä ennen pudottanut edes päällipalikoita muurista) ja otettiin muuri yksittäisenä perään. Ei hidastanut yhtään, mutta hyppäsi kyllä korkealta yli. Onneksi viettikovuutta löytyy. Kun koira lähti muurille, piti ohjaajan olla jo vetämässä oikealla kädellä 10-esteen takana (ihan esteen lähellä) ja siitä persjättö 10-11 väliin. Tämä oli hyvä ja kepit menivät sujuvasti perään.

16-putkesta veto vas. kädellä ja valssaten vienti 17 putkeen toimi erinomaisesti. Niisto hypylle 18, vauhtia ohjaajaan ja Finnairin siivet, eli persjättö 19-20. Näitä siipiähän harjoittelin edellisessä Lotan koulutuksessa, joten nyt sujui melko nopeasti normaaliin sähellysmäärääni nähden (eikä tuo muillekaan näyttänyt helppoa olevan). Loppurata olikin helppo ja Chila kepitteli kivasti. Vähän väsynyt se jo oli, joten viimeiseksi kunnon patoaminen ja putkti-hyppy-megapalkka.


keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Tästä se taas lähtee

Uuden vuoden aattona kävin aamupäivällä hallilla treenaamassa itsekseni. Chila sai juosta putkissa kapula suussa, tehdä putkista luoksetuloja ja niiden stoppeja ( tuli muuten hienoja!) ja tehtiin myös agilityn kontaktitreenejä, niin että Chila juoksi "rataa", johon kuului keinu, A ja puomi, sekä väliin joku hyppy tai putki. Hienosti sujui. Jotain perusasentoon tulojakin tein sekaan, kun Chila on lusmuillut niissä viime aikoina.

Uusi vuosi oli Chilalle rankka, mutta ei todellakaan paukkujen vuoksi, niistä se ei välitä. Syynä oli, että olimme kaveriporukalla vanhempieni talossa. Chilan mielestä siihen taloon ei saa tulla vieraita ollenkaan, joten se järkyttyi, kun kolme sille vierasta ihmistä tuli sisään. Sen käytös ei todellakaan aiheuttanut ylpeydentunteita omistajassaan, vaikka onneksi vieraat eivät olleet moksiskaan huutavasta ja murisevasta otuksesta. Suurimman osan iltaa Chila sai mököttää sivummalla, mutta se ei pystynyt rentoutumaan koko yön aikana, kun vieraita oli talossa. Seuraavan päivän se nukkuikin reporankana.

Tänään taas olimme hallilla ja teimme:
- Merkkiä ja sitten ohjatun suuntia. Chila osaa jo suunnat nimeltä ja tykkää tästä leikistä kovasti, koska tässä hommassa saa aika paljon nameja.
A-noutoa, eli Chila juoksi A-estettä kapulan kera ja alkoi jo tajuta sanan "over", vaikka käytin sitä ensimmäisen kerran tänään. Se toi kapulaa esteen yli niin että jätin sen odottamaan kapula suussa ja kutsuin A: toiselta puolelta. Lopuksi heitin kapulan esteen yli ja Chila juoksi yli, otti kapulan mutta meinasi tuoda ohi. Huusin over ja se palasi ja toi esteen yli kapulan! Tästä hirmu bileet.
- Metallikapulalla tarttumisleikkiä. Saisi olla nopeampi, mutta leikki onnistui kuitenkin.
- Lyhyt aksarata, jossa paljon suoraa. Edelleen eteen-käsky on hakusessa, mutta hauskaa oli. Kepit meni tosi hienosti ja niistä tulee koko ajan itsenäisemmät.

Inksu on nauttinut täysin siemauksin sekä joulusta, että uudesta vuodesta. Se rakastaa huomiota ja ihmisiä, joiden syliin voi kiivetä ja jotka leikkivät sen kanssa.


Aattona lahjakori oli paras paikka, vaikka lahjatkin oli jo jaettu.