maanantai 26. marraskuuta 2012

Neiti 2v

Sunnuntain vietimme Tanjan, Miran ja Jossun kanssa Ylöjärvellä. Oli mahtava päivä ja opin paljon viestistä lajina, nyt on edes joku käsitys mitä olen tekemässä. Mallia näyttivät kaksi SM-tason koiraa Tinka ja Kalevi, ja me opettelimme Giusan kanssa alkeita. Chila sai painaa kurarallia aussielauman kanssa pihalla ja oli melko pöllämystynyt, kun se jätettiin lauman kera pihalle yksin, kun ihmiset kahvittelivat ja söivät Chilan synttärikakkua. Välillä se seisoskeli auton luona hämillään ja välillä juoksenteli puskia haistellen ja muiden kanssa leikkien. Päälakea myöten se oli ainakin kurassa lopuksi.
Viestitreenien jälkeen Chila harjoitteli vähän hakuilmaisua. Tanjalta saatiin paremmat ohjeet ja homma lähti nyt hyvin eteenpäin. Maalimies oli näkyvillä tai puoliksi piilossa puskan takana irtorulla vähän koholla kädessä, saattoi hieman liikauttaa rullaa Chilan tullessa kohdalle. Sitten ei autettu, vaan Chilan piti tajuta tuoda rulla ilman eri käskyä. Kun toi, kehu ja näytölle, itse juoksin perässä ja kehuimme molemmat maalimiehen kanssa, mutta minä palkkasin koiran maalimiehen vieressä. Chila teki myös pienet tokottelut lopuksi.

Oli luvattu sadetta, joten jätin järkkärin kotiin. Onneksi minulla oli sentään pokkari mukana, koska näkymät olivat huikeita ja sumu teki maisemasta epätodellisen. Kerrankin unohdin kuvata koiria kokonaan, virallista 2v-potrettia Chilasta ei siis ole.


Tänään treenailimme tottista Löytyllä. Chila teki paljon noutoa ja lelurevitystä purkin odottaessa autolla. Välillä se ei oikein palkkaantunut lelusta, mutta alkoi sitten vähän unohtaa purkkia. Välillä pääsi purkille hyvästä noudosta ja sitten seuruuta. Hyvin teki, siitä taas purkille ja tauolle. Pitkästä aikaa myös ammuttiin. Chila kuuli jo pari laukausta autoon melko läheltä ja sitten mentiin kentän toiseen päähän revittämään lelua ja siitä pieni seuruupätkä, jonka aikana kaksi laukausta. Ensimmäisen kohdalla vilkaisi tosi nopeasti vain kääntäen vähän päätä ja toisen kohdalla muljahti vain silmä. Oikein hyvä siis. Sai vielä autossa kuunnella muutaman muunkin laukauksen ja sitten se pääsi riehumaan metsään Giusan, Valton ja Hikan kanssa.

Chila ja Inksu lähtevät illalla hoitopaikkoihinsa, eli Chila Hannalle ja Inksu pääsee isäni kaveriksi, kun lähden äidin kanssa käymään Berliinissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti