torstai 25. lokakuuta 2012

Tätä viikkoa

Maanantaina olimme Pirttiharjun kentällä porukalla tokoilemassa. Chila teki vauhtinoutoa Einen heittäessä kapulaa kauas ja meni tosi hienosti. Chila pisti vaan korvat luimuun ja juoksi lujaa, vaikka toinen koirakin karkasi sen lähelle, kun oli tuomassa kapulaa. Sitten otin kassin kiertämistä ja pari stoppia, lähinnä tarkoituksena saada kiertämiseen varmuutta ja nopeutta. Viimeisenä pitkää seuruuta kahdessä erässä purkkipalkalla. Oikealle käännöksissä esiintyy edelleen hieman väljyyttä ja hienoista kontaktin tipahtelua. Keskityin erityisesti siihen ja paranikin loppua kohden.


Tiistaina oli vakkari-agility. Mukava rata, jossa oli paljon irtoamisia. Chila teki hienot kontaktit joka kerta puomille, vaikkei ollut markkeria. Kepeillä oli havaittavissa taas epävarmuutta, joten niitä otettiin alkunostatuksen kera erillisenä ja saatiinkin hyvää fiilistä ja rytmiä. Opetin eteen-käskyä jättämällä pallon estesuoran loppuun ja toimi tosi hyvin. Teemaksi muodostui vireen hallinta, eli lisää virettä sekä minulle, että koiralle. Kun olen odotuttanut Chilaa ja jutellut/harjoitellut yksin kuviota, pitää koiran vire ensin nostaa pallolla, sitten siitä suoraan tekemään, eikä saa itse analysoida loputtomiin... Olemme siten molemmat rennompia ja homma toimii. Kepeillä pitää kehua, muutoin turhat kehut pois, ne vain vievät koiran huomiota, ja pitää keskittyä juoksemaan lujaa ja ohjaamaan.

Agin jälkeen otimme ryhmäpaikkamakuun. Chila oli oikein innokas tarjoamaan maahanmenoja odottelunkin jälkeen. Meni heti lonkalleen, mistä en huomauttanut. Kävin useaan kertaan palkkaamassa, ekalla kerralla korjasi myös asennon. Otin myös pari vauhtinoutoa siten, että Nina heitti kapulan kauemmas, hienosti toimi taaskin. Chila juoksi minulle asti kapula suussa, vaikka vapautin jo aiemmin, ei malttanut luopua kapulasta ennenkuin oli ihan lelussa kiinni. Viimeiseksi vielä muutama tokohyppy liikkuroituna, mutta niin että aina lensi pallo suoraan palkaksi. Chila oli nyt kovasti innoissaan ja jopa varasti hypylle. Parempi niin. Kaikenkaikkiaan jäi oikein hyvä mieli treeneistä.

Kuva on otettu muutama päivä sitten, tänään oli jo valkoista huurretta kaikkialla.
Keskiviikkona Chila kieltäytyi syömästä aamuruokaansa, herkkuja, mitään. Olin todella huolissani, koska se ei eläissään ole kieltäytynyt syömästä mitään. Se nukkui paljon päivällä, mutta lenkillä juoksenteli ihan ok ja kakkasi. Illalla söi jo hivenen ja piristyi kovasti. Yöllä se oksensi ja tänään aamulla oli täysin oma itsensä. Ilmeisesti joku koirien vatsatauti, sitä kuulemma nyt paljon liikkeellä. Vähällä päästiin, tänään se juoksenteli pirteänä heppalenkillä mukana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti