sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Sittenkin haukkuilmaisu?

Kokoonnuimme ihanassa aurinkoisessa kelissä Sipuraan hakuilemaan, siellä oli myös parin sentin lumipeite. Chila sai neljä ukkoa. Ensimmäinen oli ääniavulla ja koira ampaisi lujaa matkaan. 10 metriä ennen maalimiestä se pysähtyi, ulvoi mörköhuutoa ja jatkoi haukulla. Se tuli haukkuen minulle päin kertomaan mörkölöydöksestään ja meni sitten edelleen rytmikkäästi haukkuen ukkoa kohden minun tullessa perässä. Lähempänä Chilalle puolituttu maalimies puhui sille ja koira meni innokkaasti hakemaan lihapullia. Melko huvittava esitys oli, Chila selvästi oli vielä eilisen rauhoituksen takia hieman sekaisin. Eilenhän se tokkuraisena huusi kaikelle liikkuvalle ja mm. kirkonkellojen äänelle... Sillä on myös mörkökausi, joka tuntuu nyt koko ajan voimistuvan. Noh, tulipahan haukkuilmaistua maalimies.

Loput kolme ukkoa menivät hienosti. Ääniavulla paineli suoraan, ilman ääntä eteni siksakkia, mutta lujaa ja hyvin nenällä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti