perjantai 4. maaliskuuta 2011

Maalla on mukavaa


Lauantaina vietimme Chilan kanssa päivää Kangasalla, maalla. Ensin menimme serkulleni Saijalle ja Chila sai tutustua pihalla Osku-mäyrikseen, sekä aidan läpi Doni-sakemanniin. Pennut painoivat menemään intona Donskun säestäessä tarhastaan, kunnes nappasimme penskat autoon ja ajelimme tätini luo. Siellä odotti myös pikkukoirakolmikko Kati, Eppu ja Veeti (käppänä ja kaksi japanilaista chiniä). Tutustuminen meni onneksi hyvin ja Chila osasi hienosti jättää vanhemmat koirat rauhaan, kun huomasi etteivät ne ole kovin ihastuneita pentuun. Chila ja Osku jatkoivat peuhaamista lumessa ja Eppu katseli epätietoisena niiden menoa. Veeti ja Kati seisoivat kauempana sen näköisinä, etteivät ainakaan taatusti osallistu moiseen. Sisällä koko porukka oli sitten ihan sovussa, tosin Chilalla oli niin älytön meno päällä, että se piti rauhoittaa syliin joksikin aikaa. Chilan elkeissä on myös dominanssia, vaikka se vielä onkin leikin varjolla. Se on toistaiseksi saanut pomppia kaikkien leikkikavereidensa päällä ja mielellään liiskaa niitä vähän ja pitää tassua päällä voiton merkiksi. Osku ei antanut helpolla periksi, vaikka fyysisesti jäikin alakynteen, joten pari kertaa kaverukset piti erottaa toisistaan, kun leikistä tuli rähinä.


Tädilläni on kaksi lemmikkilammasta, Miina ja Manu, joista Miina aikoo pian lisääntyä ja Manu on ahkera puskija. Sarvia sillä ei onneksi ole. Lampaat ovat kesyjä ja ulkoilevat päivittäin, joten ne otettiin ulos ja Chila pääsi tutustumaan. Chila oli ihan rento ja meni heti haistelemaan. Pässikin haisteli ensin kiinnostuneena, sitten se pisti pään tanaan, että kohta pusken, niin ne on kaikki muutkin koirat säikytetty. Chila laski myös päänsä ja tuijotti pässiä samalla silmiin. Pässi pohti hetken ja peruutti sitten pois! Sen jälkeen se ei yhtään uhkaillut Chilaa, katseli vain ihmeissään. :D Chila taas tuli kehuista innostuneena viereeni istumaan ja hakemaan namia, vaikkei itse nähnyt tilanteessa mitään erikoista.


Maastonakista loppui virta iltapäivän aikana, mutta aussietermiitistä ei. Ajattelimme sitten katsoa mihin sen rahkeet riittävät ja palattuamme Saijan luo pistimme Oskun sisään ja päästimme Donin vapaaksi. Chilahan uhosi sille aiemmin päivällä aidan läpi kovastikin... Kyllä meni Chilaltakin ilme vähän erilaiseksi, eikä yhtään yrittänyt pomppia Donskun päällä, kun tajusi että jättiläinen onkin nyt vapaana. Leikkikään ei kyllä onnistunut kuin pienissä pätkissä, kun Doni olisi mielellään astunut Chilaa, joten Saija joutui komentamaan sitä aina välissä. Hauska oli kuitenkin nähdä että Chilaa ei pelottanut, se oli vain terveen varovainen ja kuitenkin valmis leikkimään. Lopulta alkoi sitten väsymys vaikuttaa siihenkin ja autossa neiti sammui kuin saunalyhty. Kyllä se huomattavasti normaalia rauhallisempi oli tänäänkin. :)


 




Leikit käyntiin!




"Kyl mä sullekin näyttäisin, jos olisit aidan tällä puolella..!"




Hampaita ja korvia :)




Tanja ja kummityttöni Nette olivat Chilan mielestä ihania!




Banzai!




Osku opetti Chilan pomppimaan umpihangessa (neiti ei ole sinne aiemmin mennyt, kun ei kerran mammakaan mene edellä).





Haistelua Manu-pässin kanssa.


                       

Pässi harkitsi puskemista, Chila peilasi sen liikkeitä...                                                             ...ja pässi peruutti! Hieno paimenpienoinen. :)




Oho, se onkin noin iso... mutta onneksi aika kiva.




Kotipihaan päästyä pikkuinen ei edes värähtänyt, kun salama räpsähti. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti