tiistai 5. kesäkuuta 2012

Meidän eka voittoruusuke!

Chila ei ole viikkoon saanut juurikaan tehdä mitään järkevää, olin todella huonossa hapessa viimeisen työviikon. Jotain pientä on tokoiltu ja tiistaina olimme agissa (ihme kyllä meni hyvin, pitkää suoraa ja pyörähdykset suoran loppuun, vähän keppejä ja keinua. Keinussa oli jotain varovaisuusongelmaa ekaa kertaa, ilmeisesti johtuen minusta, mutta siitä päästiin äkkiä yli). Nyt onneksi Chilan aktivointi on alkanut korjaantua, kun pääsin lomalle. Chila on edelleen outo hormoneineen, eikä edelleenkään ole aloittanut juoksua.

Perjantaina treenasimme tottista Löytyllä. Chila ei ollut ihan terässä viikon tekemättömyyden jälkeen, teetin lähinnä helppoja seuruupätkiä ja käännöksen jälkeen pysäytyksiä ja leikittiin vetoleikkiä kentällä. Ihan ensin tosin otettiin pitkä paikkamakuu Hikan treenatessa vieressä ja se meni tosi hyvin. Minulla oli vielä rintamasuunta koiraan päin, pitäisi uskaltaa jo kohta kääntyä selinkin.
 Aija ampui kentän toisesta päästä kaksi laukausta, seuruutin Chilaa toisessa päässä. Eka laukaus tuli käännöksen kohdalla, eikä Chila ehtinyt reagoida oikein mitenkään, mutta toisen kohdalla vilkaisi. Ei onneksi sen pahempaa, mutta nyt pitää kyllä saada harjoiteltua tuota lisää.
Loppuun tokohyppy pari kertaa, se on yksi Chilan lempparijuttuja nyt. Innoissaan istui heti kun menin viereen, mutta korjasin seisaalleen, kävin kehumassa esteen toisella puolella ja palasin koiran viereen, nyt pysyi seisaallaan. Treeneissä palkkaankin yleensä seisaalleen ja vapautan siitä.


Löytyllä oli TOKO-CUP maanantaina ja Chila meni ensimmäistä kertaa kehänauhojen sisään toisen kehän ollessa vieressä ja se myös teki ensimmäistä kertaa palkatta koko alokasluokan. Liikkurina oli Aija, joten se hieman helpotti. Tuomarina oli Maria Vuorenmaa. Tulos ALO I ja voitto! (10 osallistujaa.) Saimme pokaalin ja ruusukkeen, mikä oli aivan mahtavaa, koska kyseessä on ensimmäinen oman eläimeni saavuttama ruusuke mistään lajista! Ratsastuskisapalkintoja ei lasketa, koska hevoset eivät ole olleet omiani.

Chilalle iski joku omituinen kyvyttömyys mennä maahan käskystä. Paikkamakuussa se meni niin haluttomasti maahan, että otin harjoituksia sivummalla ennen suoritustamme. Ei meinannut mennä ollenkaan maahan, mutta aloin sitten vain juoksennella ees taas sen kanssa ja käskin maahan missä sattuu, itse menin koko kropalla myös alas ja aina heti nakkia, kun meni. Hetken tätä tehtyämme se alkoikin läsähdellä iloisesti maahan ja koko ongelma katosi myös seuruusta maahanmenosta. Itse joudun välillä laskemaan kymmeneen näiden narttuhormonihässäköiden kanssa, mutta kyllä niistä sitten selvitään...

Luoksepäästävyys: 10 (tänään nti Hormonihirviö oli sitä mieltä, että kaikki ovat kivoja)
Paikalla makaaminen: 9,5 (Meni maahan tosi vaikeasti ja lojui koko ajan tyhmästi lonkallaan toinen etutassu taivutettuna alleen. Tätä ei ole ennen tehnyt, en korjannut, koska nti Hormoonihirviö olisi todennäköisesti ottanut itseensä.)
Seuraaminen kytkettynä: 9 (ihan ok, ei tosin Chilan normaalia intoa, kun hajut olisivat kiinnostaneet)
Seuraaminen taluttimetta: 8,5 (välillä jo oikein hyvä, mutta välillä lähti haistelemaan parin askeleen verran maata! Argh! Aija sanoi jälkeenpäin että niissä tilanteissa aloin itse hiipiä vähän, joten pitää taas varoa, etten hidasta itse, vaikka koira jäisi johonkin...)
Maahanmeno: 9 (oikein hyvä, annoin enää tosi lievän kaksoiskäskyn niiamalla vähän)
Luoksetulo: 9,5
Seisominen: 10
Vapaahyppy: 9,5
Kokonaisvaikutus: 9,5
Yhteensä 185,5p.

2 kommenttia:

  1. hieno piste rivi!

    blogissa löytyy haaste :)

    VastaaPoista
  2. Wau! Aivan mahtava tulos! Huraa teille ja onnitteluhalaukset!

    VastaaPoista